04

VM:n apulaisosastopäällikkö Ilkka Kajaste: Millaista EU-osaamista tarvitsemme

posted on

domingo de manhã cifra simplificada Joskus epäillään, ettemme me suomalaiset saa ääntämme riittävästi kuuluviin Euroopan unionissa. Olemmeko Euroopan reunalla ja sen vuoksi myös ulkona euroalueen ja markkinoiden ytimestä?

Suomella pitkän linjan EU-osaamista

5 penniä vuodelta 1918 EU-kokemusta meillä on jo yllin kyllin. Ensimmäinen EU-sukupolvi alkaa olla kohta jo eläkeiässä. Meidän etumme on ollut se, että EU-politiikka on ollut kaiken aikaa vakaata. Tämä on mahdollistanut pitkäjännitteisen vaikuttamisen. Ajan myötä olemme myös saavuttaneet sellaisen jalansijan euroalueen ytimessä, jota aikoinaan lähdimme tavoittelemaan. Tätä asemaa on osattava hyödyntää.     

Kyllä meitä kuunnellaan, kunhan vain itse tiedämme, mitä haluamme. Kysymys EU-osaamisesta on hyvin monitahoinen. Ne jotka eivät ole tässä sisällä, mieltävät tämän helposti kovin triviaalilla tavalla: kaikkihan meillä osaavat jo käyttää veistä ja haarukkaa. Runoilija Lauri Viita osui asian ytimeen kirjoittaessaan: "Mitä, puhuuko hän viittä kieltä! Entä oliko hänellä asiaa?"

Avainkysymys onkin se, kuinka varmistetaan riittävä asiaosaaminen. Meitä kuunnellaan vain, jos meillä on jokin painava viesti. On osattava keskityttyä olennaiseen. Kuinka erottaa olennainen ja epäolennainen, jotta emme haaskaisi kaikkea kokouksissa käytettyä aikaa.

Suomen EU-vaikuttamisen menestysresepti: puhutaan harkiten ja vain asiaa

räksyttävä koira kerrostalossa Jo pelkästään jäsenvaltioiden lukumäärä aiheuttaa rajoituksia. Ei voida ajatella, että puututaan kaikkeen mahdolliseen. Jos kokouksessa jokainen jäsenvaltio käyttää 5 minuutin puheenvuoron ja lisäksi äänessä ovat komissio ja keskuspankki, on kulutettu 2½ tuntia aikaa eikä kuitenkaan ole takeita, että on saavutettu tuloksia. Puhemyllyyn ei kannata lähteä mukaan. On puhuttava vain asiaa, vaikka meitä pidettäisiin tylyinä. Kyllä meihin on jo totuttu. Kysymys on siitä, kuinka budjetoimme sen ajan, joka on kohtuuden mukaan käytettävissä?

Onnistunut vaikuttaminen riippuu ratkaisevasti osaamisesta ja sinnikkyydestä. Viime aikojen kokemus osoittaa, että hallitsemme kyllä molemmat osa-alueet.

Hyvä esimerkki tästä on eurokriisi, jonka yhteydessä on jouduttu panostamaan tehokkaaseen vaikuttamiseen ja viestimme perille menoon. Monet jäsenvaltioista ovat asettuneet komission vanaveteen ja omaksuneet passiivisen roolin. Koska me emme ole tyytyneet tähän, on ollut pakko keskittyä aivan toisella tavalla siihen, että näkemyksemme ovat perusteltuja ja että viestimme ymmärretään.

Kokemus on se, että resurssien tarve on aivan erilainen silloin, kun on panostettava etujen ajamiseen. Kysymys ei ole vain lobbauksesta vaan Suomen etujen analysoinnista ja niihin perustuvien ratkaisuvaihtoehtojen valmistelusta. Näin EU-asioiden hoitamisesta on tullut operatiivista toimintaa. Emme voi vain odottaa komission aloitteita. On pohdittava omia toimintalinjoja ja vaikuttamista proaktiivisella tavalla.

Kotiläksyt tehtävä hyvin: virkamiehen tiedettävä Suomen kanta

tietokoneen keskusyksikkö hinta Toimittaessa Euroopan unionissa on tiedettävä ensiksi, mitä halutaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että kotitehtävät on tehty huolellisesti ennen kuin muodostetaan positio. On tunnettava Suomen kannat. Tavallinenkin virkamies voi olla tilanteessa, jossa hänen on otettava kantaa Suomen puolesta. Aina on syytä pitää mielessä myös nollavaihtoehto. Miksi Unionin pitää puuttua tähän asiaa? Tarvitaanko lisää rajat ylittävää sääntelyä?  Ehdotuksia olisi testattava myös toissijaisuuden näkökulmasta. Ehdotuksista on tehtävä vaikutusarvioita. Millaisia rajat ylittäviä vaikutuksia syvenevällä integraatiolla olisi?

Johtopäätös on se, että toimittaessa Unionissa on jäsenvaltion oltava itsenäinen ja luotettava omaan harkintaan. Suomessa hallitusta ja virkamiehiä avustaa se, että eduskunnalla on aktiivinen ja keskeinen rooli EU-politiikan suuntaamisessa. Jotta onnistumme asiamme ajamisessa, on ymmärrettävä myös instituutioita, joissa toiminta ja päätöksenteko tapahtuvat sekä kotimaassa että Unionissa.

EU-yhteistyön monet kasvot

sairaanhoitajan käsikirja 2017 On opittava olemaan kärsivällinen. Monesti EU-asioiden hoitaminen on turhauttavaa ja tuskallista, koska asiat eivät etene ja samoihin kysymyksiin palataan aina uudelleen ja uudelleen. Tällaisissa tapauksissa on syytä muistaa se, että yksi EU-yhteistyön tavoitteista on se, että Euroopassa ei käytäisi enää sotia. Tähän löytyy kyllä motivaatiota, jos vierailee ensimmäisen tai toisen maailmansodan aikaisilla hautausmailla.

Edellä EU-osaamiseen liittyviä näkökohtia on valotettu lähinnä talous- ja rahaliiton ja talouspolitiikan koordinaation näkökulmasta. Tässä on kysymys kokonaan omasta regiimistään. Eesimerkiksi yhteisen maatalouspolitiikan tai työllisyys- ja sosiaalipolitiikan alueilla toimitaan näiden politiikkalohkojen ehdoilla ottaen huomioon toimivaltasuhteet. Tästä syystä on oltava varovainen tehtäessä yleistettäviä johtopäätöksiä.

Lopuksi: oikeusperustasta ja asiaosaamisesta, huumoria unohtamatta

johtaako hiili sähköä Neuvo, joka annettiin lähes kaksikymmentä vuotta sitten, kun aloitin työni EU-asioiden parissa, pitää edelleen paikkansa. Aina kun saat eteesi uuden lainsäädäntöesityksen tai muun asiakirjan, on syytä tarkistaa, mikä on ehdotuksen oikeusperusta. Oikeusperusta ratkaisee, mihin esitys meitä velvoittaa sekä sen kuinka ja missä järjestyksessä asiaa tullaan käsittelemään.

EU-osaaminen koostuu monista eri osa-alueista. Vankalla asiaosaamisella on ratkaiseva merkitys. Jotta tavoitteet saavutetaan, on tunnettava samalla kertaa myös EU-oikeutta ja –instituutioita. Jos haluaa edistää kansallista etua, on aina parempi, jos sen pystyy kytkemään yhteiseen eurooppalaiseen intressiin. Koska 28 jäsenvaltion Unionissa asiat eivät etene aina sujuvasti, asioiden käsittelyyn sisältyy usein annos ironiaa. Tästä syystä huumorintaju ei ole pahitteeksi. Vitsien kertomista kannattaa kuitenkin välttää.  

brysselin_kone_022-1.jpg 

miksi jotkut ihmiset eivät liho Ilkka Kajaste
valtiovarainministeriö, kansantalousosasto
apulaisosastopäällikkö

etuovi jyväskylä haukkala  

chivas whisky preço paras lääke vauvan ilmavaivoihin Kuva:  (c) Maija Elonheimo / YLE

souleymane sané wikipédia | Categories: nasıl takla atılır, impala 65 cab säljes löytynlohi aukioloajat 2015 | Tags: äikän esseekoe 2018 | View Count: (3770) kyllingelår i ovn stegetid frosne | made a mano fliser københavn

Post a Comment